keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hienotunteista kuolemista


En kuulu niihin, joiden mielestä kieli tarvitsee listoja kielletyistä sanoista. On kuitenkin olemassa muutamia sanoja, jotka nähdessäni tunnen verenpaineeni kohoavan vaarallisen ylös. Pahin niistä on menehtyä käytettynä väärin. Tiedostan, että kyseessä on henkilökohtainen ongelma, mutta se ongelma on valtaisa.

Mediassa menehtyminen on hienotunteista kuolemista. Sitä käytetään, koska ei ole kiva käyttää arkista ja brutaalia kuolemista. Henkensä menettäminen on kuitenkin yksityisasia, ja kuolemassa on jotain pyhää. Siksi menehtyä. Se jotenkin osoittaa kunnioitusta koko kuolemisen suoritusta ja vainajaa kohtaan. Matkustajat menehtyivät traagisessa lento-onnettomuudessa, mies menehtyi jäätyään junan alle jne. jne. Selvästi kyse on kunniallisista ihmisistä. Huumevelkojen selvittelyssä ei menehdytä. 

EI NÄIN!!!!!

Kielitoimiston sanakirja määrittelee menehtymisen seuraavasti: "kuolla (hitaasti), nääntyä, riutua, kuihtua". Menehtyminen ei siis ole kovin äkillistä toiminta. Yllättävissä tragedioissa kuten junan alle jäämisissä tai lento-onnettomuuksissa ei menehdytä. Silloin kuollaan.

En tiedä, miksi ja milloin menehtymisen väärinkäyttö on kasvanut mielessäni valtaisiin mittasuhteisiin. Luulen, että ongelmallani on jotain tekemistä sen kanssa, että menehtyminen on turhaa kiertelyä ja kaartelua, joka ärsyttää muutenkin.

Minulla menehtymiseen liittyy kaksi muistoa, jotka molemmat voisin mielelläni unohtaa. Ensimmäinen syntyi työhaastattelussa muutama vuosi sitten, kun tehtäväkseni annettiin kirjoittaa pikku uutinen hukkumistilastoista. Käytin sanaa menehtyä.  Ilmeisesti virhe ei ole kaikkien mielestä yhtä suuri kuin omastani, koska sain työn. Tosin myös sananvalinnasta huomautettiin.

Toinen muisto on tältä kesältä. Toimin äärimmäisen nolosti kaikin tavoin. Menetin hermoni erään lehden verkkouutisten jatkuvaan menehtymiseen. Kirjoitin kommentin. Siinä todettiin, että jutussa junan alle hypännyt ihminen kuoli eikä menehtynyt ja muutenkaan ei ole oikein hyvän tavan mukaista uutisoida, että tapausta pidetään itsemurhana. Kommentti ei julkaistunutkaan anonyyminä vaan Facebook-tilini kautta, siis nimelläni ja naamallani, eikä poistomahdollisuutta ollut. Yrittäessäni poistaa kommenttia tykkäsin siitä. Myönnän, että se oli minulle oikein.

Loppuun Google-haun ensimmäiset löydöt hakusanoilla "mies menehtyi".

Yle kertoo, että iäkkäämpi mies menehtyi kulotuksessa  (toim. huom. - ketä iäkkäämpi?) ja että mies menehtyi metsästysonnettomuudessa Pudasjärvellä. Keskisuomalaisen mukaan taas mies menehtyi junan alle Jyväskylässä (toim. huom. 2 - kyseessä ei ollut kommentoimani uutinen).

Pahinta tässä henkilökohtaisessa menehtymis-ongelmassani on, että nämä ovat todella surullisia uutisia. Jos oman läheiseni menehtymisestä olisi juttu jossain, jonkun  sananvalinnasta nillittävät kommentit tuntuisivat todella asiattomilta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti