Ongelma on työttömien hillitön lisääntyminen ja se, että ne eivät osaa mitään

Työttömille järjestetään kursseja, joilla oppii tekemään cv:n. Työttömille järjestetään kaikkia hienoja rekry-tapahtumia ja nyt Pohjois-Pohjanmaalla Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun aloitus etenee - johtoryhmä käynnisti toimintansa.

Ongelma ei ole työttömyys vaan työttömät. Nehän eivät osaa mitään, siksi niillä ei ole töitä. Ne ovat huonoja työntekijöitä. Ne tarvitsevat kursseja. Koska kyllähän aina hyville töitä löytyy.

Huomenna minä olen työtön. Eka kertaa elämässäni siten, että en oikeastaan ole ihan varma, mitä seuraavaksi teen. Olen toiveikas, että töitä löytyy, mutta olen myös varma siitä, että ei ainakaan sitä, mitä haluaisin.

En jää vaille hyviä töitä siksi, että en pääsisi haastatteluun saakka tai en olisi tarpeeksi hyvä hakija. Jään vaille siksi, että niitä ei yksinkertaisesti ole edes haettavana.

Minusta tuntuu, että olen pian roskaa. Koska siltä tuntuu olla työtön. Silloin ei halua nähdä ketään, koska ihmiset vain sanovat, että "kyllä tekevälle/osaavalle työtä löytyy". Koska se on meidän yhteiskuntamme asenne. Silloin työttömiä tukitaan kursseille ja silloin sinusta puhutaan uutisissa, koska edustat maan hyvinvoinnin kannalta tuhoisaa ryhmää. Maatamme uhkaavat työttömät, ei työttömyys. Työttömien määrät kasvavat eikä niin päin, että yhä useammalta puuttuu työ.

Minulle ongelma ei ole se, että työttömänä ei saisi tarpeeksi rahaa elämiseen. En huolehdi siitä. Huolehdin siitä, miten yhteiskunta minuun suhtautuu.

Minä olen nyt se, jota pian saatetaan tukkia kursseille ja työharjoitteluun. Vaikka kyllä minä osaan jo. Osaan ihan yhtä hyvin kuin joku, jolla töitä on - miksi en osaisi? Mikä mittari ihmisen taidoille on se, onko hän työtön vai töissä? Mieluummin opiskelisin jotain ihan muuta kuin työnhakua, enkä keksi, mitä hyötyä minulle on monialaisista yhteisöpalveluista.

Olenko minä huono toimittaja sen takia, että minulla ei ole töitä? Uskon, että en. Uskon, että olen ihan hyvä toimittaja. Satuin vain syntymään liian myöhään. En ymmärrä, mitä tässä kurssit auttavat, jos töitä ei ole minulle eikä kenellekään muullekaan, joka ei onnistunut olemaan paikalla viisi-kymmenen vuotta sitten, kun kaikkien aikojen viimeisiä vakkaripaikkoja jaettiin.

Yhteiskuntasopimus ja työn kilpailukyky

Näinä aikoina on puhuttu yhteiskuntasopimuksesta ja työn kilpailuyvystä paljon. En ymmärrä miksi.

Ei sanoja voi vain keksiä ja käyttää miten haluaa.

Yhteiskuntasopimus tuo mieleen koko yhteiskuntarauhan kannalta tärkeän sopimuksen. Sitähän termillä on aiemmin tarkoitettukin: yhteiskuntasopimus viittasi sopimukseen, jolla sovittiin, että ihmiset muodostavat valtion, siis yhteiskunnan.

Vaikka sopimuksen nytkin toivottiin tuovan uusi vire yhteiskuntaan, aika kaukana tuosta alkuperäisestä merkityksestä on viime päivien keskustelussa liikuttu.

Yhteiskuntasopimus tuo mieleen, että nyt sovitaan hyvin perustavanlaatuisista ja tärkeistä asioista. Totta kai viime aikoina käsitellyt asiat sellaisia ovat, jos pääministeriltä ja hallitukselta kysytään. Mutta eikö heidän tehtäviinsä kuulu päättää tärkeistä asioista noin yleensäkin? Onko nykysopimus alkuperäisen yhteiskuntasopimuksen veroinen ulkopuolisen arvioijan silmin, jos sulkee silmänsä hallituksen puheilta sopimuksen tärkeydestä?

Vielä härskimpää on se, miten puhutaan työn kilpailukyvystä, kun tarkoitetaan työn hintaa. Sillä siitähän tässä on puhuttu, ei kilpailukyvystä. Hinta voi olla osa sitä, mutta vain yksi osa.

Otetaan esimerkki.

Nokia hakee viestintäjohtajaa. Ehdolla on tohtoritutkinnon suorittanut Nokian lehdistöpäällikkö, maisteri-minä ja palkatonta harjoittelupaikkaa etsivä toisen vuoden medianomiopiskelija Jappe 20 vuotta.

Tässä yhteydessä voisi oikeasti puhua kilpailukyvystä. Jappe ei saisi paikkaa enkä kyllä minäkään, vaikka meidän työmme olisi halvempaa kuin lehdistöpäällikön.

Mutta viime aikoina kilpailukyvyllä ei ole viitattu osaamiseen tai soveltuvuuteen tai mihinkään muuhunkaan kuin hintaan.

Jos puhuttaisiin kilpailukyvystä, mietittäisiin muutakin kuin hintaa. Silloin mietittäisiin myös, miten meidät saataisiin osaavammiksi, olisihan sekin kilpailukyvyn parantamista. Sitähän tässä ei ole tehty, vaan päinvastoin koulutuksesta ollaan leikkaamassa.

Ministereillä on toki oikeus käyttää itse valitsemiaan hyvin arvolatautuneita sanoja, joilla ihmisten ajatusmaailmaa ohjaillaan siihen suuntaan, että yksittäinen sopimus saadaan kuulostamaan tärkeältä ja hinta saadaan kuulostamaan ongelmalta.

Media sen sijaan tuntuu nielleen sanat ongelmitta. Niitä ei käytetä vain sitaateissa vaan ihan kaikkialla. Toimittajatkaan eivät enää puhu siitä, että tavoitteena on laskea työn hintaa ja tehdä sopimusta työmarkkinajärjestöjen kesken. Toimittajat puhuvat ongelmitta vain siitä, että työn kilpailukykyä yritetään parantaa ja yhteiskuntasopimusta saada aikaan.

Edit: Tätä tekstiä ei pidä tulkita poliittisena kannanottona. Se on kielipoliittinen kannanotto sen puolesta, että me toimittajat ja tavalliset ihmiset miettisimme, mitä sanoja valitsemme, nielemme ja ennen kaikkea levitämme. Poliitikot ainakin valitsevat sanansa tarkkaan. Muidenkaan toimittajien tarkoitus tuskin on ottaa kantaa, mutta näiden ajatuksia ohjailevien sanojen käyttö on sinänsä jo tahaton kannanotto.